Tällä hetkellä uutta kuvamateriaalia tulee tavanomaista niukemmin vaikka kamera tai useampi kulkee koko ajan mukanani. Kun ulkona liikkuminen on minimaalista, ei kuviakaan kerry normaalitahtiin. Tämän kuvasin tänä aamuna Jumbon Prismassa käydessäni ruokaostoksilla. Siihen, että kauppakeskusten yhteistiloissa penkit on teipattu ja varustettu istumisen kieltävillä kylteillä, on ollut arkea jo hyvän aikaa, nyt käytäntö on levinnyt myös liikkeisiin.
Olen pannut merkilöle teippaustyylien moninaisuuden. Toiset ovat satunnaisia kuin variksenpesät, toiset tiukan harkittuja kuten tämä kuvassa oleva.